Virkattu koriste-enkeli

Koriste-enkeli on n. 6-7 cm korkea ja virkattu puuvillalangasta.

Malli on itse suunniteltu ja saanut vaikutteita netin lukuisista amigurumi-hahmoista.

Tarvikkeet

valkoista ohutta puuvillalankaa

hieman ruskeaa, ihonväristä ja kullanväristä puuvillalankaa

nro 1,75 virkkuukoukku

vanua

pätkä ohutta metallilankaa

kaksi pientä helmeä

Työ aloitetaan ns. taikaympyrällä.

Eli tehdään aloitussilmukka, johon virkataan kaksi ketjusilmukkaa (ktj).
Sitten virkataan ohjeessa sanottu määrä  kiinteitä silmukoita (ks) koukusta katsoen toiseen ktj:aan.

Virkkausta jatketaan seuraaviin kerroksiin suoraan
eli ei lopeteta virkattua kerrosta ja aloiteta uutta kerrosta alkusilmukalla.

VINKKI!

Koska kerroksissa voi mennä helposti sekaisin,
kannattaa merkitä aina kerroksen ensimmäinen silmukka esim erivärisellä langanpätkällä.

Vartalo:

Tee ensin taikaympyrään (ohje alussa) 5 ks.

1. krs jokaiseen s:aan 2 ks (yht 10 s)

2. krs jokaiseen s:aan 2 ks (yht 20 s)

3. krs joka toiseen s:aan 2 ks  (yht 30 s)

4. krs joka kolmanteen s:aan 2 ks (yht 40 s)

5. -11. krs 40 ks

12. krs jätä 7., 15., 23., 31. ja 39. s virkkaamatta (yht 35 s)

13.-16. krs 35 ks

17. krs jätä 6., 13., 20., 27. ja 34. s virkkaamatta (yht 30 s)

18.-20. krs 30 ks

21. krs jätä 5., 11., 17., 23. ja 29. s virkkaamatta (yht 25 s)

22.-23. krs 25 ks

24. krs jätä 4., 9., 14., 19. ja 24.s virkkaamatta (yht 20 s)

25. krs 20 ks

26. krs jätä 3., 7., 11., 15. ja 19. s virkkaamatta ( yht 15 s)

27. krs jätä 2., 5., 8., 11. ja 14. s virkkaamatta (yht 10 s)

Päättele, täytä vanulla ja virkkaa helmaan kultareunus kiinteillä silmukoilla (ks).

Kaulus:

Kaulus virkataan suoraan vartalon selkäosan viiteen silmukkaan.

Loput viisi silmukkaa jää enkelin ‘kaula-aukoksi’.

1. krs 2 ks jokaiseen s:aan (yht 10 s), 1 ktj kääntymiseen

2. krs 2 ks jokaiseen s:aan (yht 20 s), 1 ktj kääntymiseen

3. krs 20 ks, 1 ktj kääntymiseen

4. krs 20 ks

Päättele ja virkkaa kaulukseen reunaan kultareunus kiinteillä silmukoilla (ks).

Hihat:

2 kpl

Työ aloitetaan hihaansuista.

Virkkaa aloitusilmukka + 16 ktj:aa, jatka työtä suljettuna ympyränä.

1.-4. krs 16 ks

5. krs jätä 3., 7., 11. ja 15 s virkkaamatta (yht 12 s)

6.-8. krs 12 ks

9. krs jätä 2., 5., 8. ja 11. s virkkaamatta (yht 8 s)

10. krs 8 ks

11. krs jätä 1., 3., 5. ja 7. s virkkaamatta (yht 4 s)

12. krs 4 ks

Päättele ja virkkaa kultalangalla hihansuihin reunukset.

Hihat on hyvä kiinnittää vartaloon ennen pään kiinnitystä.

Pää:

Työ aloitetaan taikaympyrällä, johon virkataan 6 ks.

1. krs 2 ks jokaiseen s:aan (yht 12 s)

2. krs 2 ks joka toiseen s:aan (yht 18 s)

3. krs 2 ks joka kolmanteen s:aan (yht 24 s)

4.-7. krs 24 s

8. krs jätä 3., 7., 11., 15., 19.  ja 23. s virkkaamatta (yht 18 s)

9. krs jätä 2., 5., 8., 11., 15. ja 17. s virkkaamatta (yht 12 s)

10. krs jätä 1., 3., 5., 7., 9. js 11. s virkkaamatta (yht 6 s)

11. krs jätä 1., 3. ja 5. s virkkaamatta (yht 3 s)

Päättele.

Viimeistely:

Kiinnitä ompelemalla pää vartaloon, kirjo hiukset
ja ompele helmisilmät oikeille paikoilleen.

Sädekehä on tehty pyörittämällä pari kerrosta ohutta metallilankaa sormen ympäri.
Pyörylän päälle virkataan kultalangalla sen verran kiinteitä silmukoita,
että metallilanka peittyy. Sädekehä kiinnitetään pään takaosaan muutamalla pistolla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s